Työilmapiirimme on rento ja vapaa sekä sen henki on hyvä.

Päädyin Premiumille suositusten ja entisten työkavereiden kautta alkuvuodesta 2018.

Aloitin työt yritysten taloushallinnossa, mutta olen ollut onnekas ja päässyt tekemään töitä Premiumilla useammassa tiimissä. Olen siten tutustunut työkavereihini paremmin ja työtehtäväni ovat vaihdelleet. Olen voinut todeta, että minulla on aivan mahtavia ja todella ammattitaitoisia ihmisiä ympärillä. Ihania tyyppejä kaikki.

Työtehtäväni ovat olleet mielenkiintoisia ja monipuolisia. Ne ovat koostuneet kirjanpidosta, hr:stä, markkinoinnista, viestinnästä, hallinnollisista töistä ja paljon muusta. Olen saanut tarpeeksi vastuuta ja haastetta. Näiden neljän vuoden aikana olen oppinut paljon, mutta myös kokenut omat vahvuudet ja heikkoudet. Huomata missä olen oikeasti hyvä ja mikä minusta voisi tulla isona. Tykkään vapaudesta, joustavuudesta ja luottamuksesta, mitä koen tehdessäni töitä Premiumilla.

Meitä työntekijöitä kuunnellaan ja pystymme vaikuttamaan asioihin. Vuorovaikutus johdon, esimiesten ja työntekijöiden välillä toimii. Kohtelu on tasapuolista ja oikeudenmukaista.

Pidän Premiumin työyhteisöä hyvänä. Työilmapiirimme on rento ja vapaa sekä sen henki on hyvä. Voin kysyä neuvoa keneltä tahansa työkaveriltani sekä myös oppia heiltä. Koen, että Premiumilla on matala hierarkia.

Lue lisää Premiumin työntekijöiden kertomuksista tästä.