Juridiikkaa ja liikuntaa intohimolla

Viivi Salmelainen aloitti Premium Law Oy:llä maaliskuussa 2024 juristiharjoittelijan roolissa. Viivi valmistui kesällä Helsingin yliopistosta Oikeustieteen maisteriksi, ja on jatkanut valmistumisensa jälkeen Premiumilla juristina. Oikeustieteessä Viiviä kiinnosti erityisesti monipuoliset uramahdollisuudet sekä juridiikan kosketus koko yhteiskuntaan. Viivi pitää sekä kirjoittamisesta että lukemisesta, joten juristin ammatti oli hänelle selvä valinta.

Viivi on alun perin kotoisin Etelä-Savosta, mutta juurtui jo nuorena Jyväskylään, jonne myös lapsuuden lentopalloharrastus siirtyi muuton mukana. Hän onkin kiertänyt monta pientä paikkakuntaa ympäri Suomen pelireissujen ja leirien vuoksi. Liikunnallinen elämäntapa on säilynyt vahvasti osana Viivin arkea – erityisesti palloilulajit ovat lähellä hänen sydäntään. Hän haaveilee tulevaisuudessa myös oman koirakaverin lenkittämisestä kumppaninsa kanssa ja lukuharrastuksen jatkamisesta.

Opintojensa ohella Viivi kartutti työkokemusta muun muassa tilintarkastusyhteisöstä sekä erilaisista viranomaistehtävistä. Viivi on erikoistunut vero-oikeuteen, mutta kiinnostunut monipuolisesti eri oikeudenaloista. Lisäksi hän osallistui viimeisen opiskeluvuotensa aikana oikeustapauskilpailuun, jossa sai mahdollisuuden harjoitella juristille tärkeitä suullisia ja kirjallisia argumentaatiotaitoja leikkimielisen kilpailun muodossa.

Viivi kertoo viihtyneensä Premiumilla erinomaisesti: toimeksiannot ovat olleet todella mielenkiintoisia. Hän kehuu lisäksi erityisesti Premiumin työyhteisöä, joka on sekä asiantunteva että rento.