Palvelut

Edunvalvonta­valtuutukset

Edunvalvontavaltakirjassa voit antaa tarkempia määräyksiä itseäsi tai taloutta koskevista asioista sekä määrätä valtuutetulle varahenkilöitä.

Edunvalvonta­valtuutukset

Edunvalvontavaltuutusta tarvitaan, kun valtuuttaja esimerkiksi sairauden, onnettomuuden tai muutoin heikentyneen terveydentilan vuoksi tulee pysyvästi kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Kuten testamenttikin, valtuutus on muotomääräinen, kirjallisesti laadittava asiakirja, jolla valtuuttaja voi etukäteen määrätä kenen toimesta ja miten hänen asiansa edellä mainituissa tilanteissa hoidetaan.  

Valtuutus koskee valtuuttajan valitsemassa laajuudessa hänen taloudellisia ja henkilökohtaisia asioitaan. Edunvalvojaksi nimetyn henkilön suostumuksella Digi- ja väestötietovirasto vahvistaa valtuutuksen tulemaan voimaan siinä vaiheessa, kun valtuuttaja ei enää kykene itse hoitamaan asioitaan. Tämän toteaa yleensä asiaan perehtynyt lääkäri. Valtuutuksen vahvistamisen yhteydessä Digi- ja väestötietovirastolle esitetään selvitys valtuuttajan varallisuudesta. Valtuutuksen peruutuksen tai päättymisen yhteydessä estetään vastaava selvitys. 

Edunvalvontavaltakirjassa voi antaa tarkempia määräyksiä omaa henkilöään tai talouttaan koskevista asioista sekä määrätä valtuutetulle varahenkilöitä. Valtakirjalla voidaan mahdollistaa myös omaisuuden lahjoittaminen esimerkiksi lapsille tai lapsenlapsille edunvalvonnan aikana, mikä voi olla esim. verotuksen ja hoitokotimaksujen kannalta hyvinkin järkevää. Näin edunvalvontavaltuutuksella voidaan mahdollistaa sellaisiakin toimia, jotka ns. normaalille edunvalvojalle eivät olisi mahdollisia.

Premiumin perheoikeuteen perehtyneet, kokeneet asiantuntijamme ovat apunasi edunvalvontaan liittyvissä asioissa. 

Hinta 310 eur / tunti
(sisältää alv 24%)

Edunvalvontavaltakirjan laatimiseen menee keskimäärin 1-2 tuntia.

Ota yhteyttä

Kanervamäki Anniina - Premium Group

Kanervamäki Anniina

Lakimies OTM

  • yhtiöoikeus
  • vero-oikeus
  • sopimusoikeus
  • perhe- ja jäämistöoikeus

Palvelukielet: suomi ja englanti

Lumme Taru - Premium Group

Lumme Taru

Lakimies OTM
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
(vanhempainvapaalla)

Taru Lumme on Premium Law:n tiimin vetäjä ja varsinaisen asiakastyön lisäksi hänellä on näkyvä rooli Premiumin yhteistyökumppaneihin nähden. Tarun vastuualueisiin kuuluu myös johtoryhmätyöskentely.

Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. perhejuridiikkaan erikoistuneessa asianajotoimistossa.

Tarusta parasta työssä ovat asiakaskohtaamiset ja mahdollisuus tarjota heille monipuolisia ratkaisuja.

  • varallisuuden suunnittelu
  • perhejuridiikka
  • työoikeus
  • riidanratkaisu

Palvelukielet: suomi ja englanti

Yhteydenottopyyntö

Mikäli haluat lisätietoja palveluistamme, lähetä meille lyhyt viesti, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Yleiset tiedustelut

office@premiumgroup.fi
+358 (0) 9 622 2605

Voit olla myös suoraan yhteydessä asiantuntijoihimme