Palvelut

Sukupolven­vaihdos

Yrityksen toiminnan jatkuvuuden kannalta on olennaista, että siirtymä seuraavalle sukupolvelle tapahtuu saumattomasti ja ilman kohtuuttoman raskaita veroseuraamuksia.

Sukupolven­vaihdos

Yrityksen toiminnan jatkuvuuden kannalta on olennaista, että siirtymä seuraavalle sukupolvelle tapahtuu saumattomasti ja ilman kohtuuttoman raskaita veroseuraamuksia. Sukupolvenvaihdosta kannattaakin alkaa suunnittelemaan mahdollisimman hyvissä ajoin. Usein voi olla verotuksellisesti järkevämpää siirtää omistusta lapsille jo erissä omana elinaikanaan eikä jättää koko yhtiön omistusta kerralla. Näin seuraava polvi saadaan vähitellen otettua mukaan opettelemaan yrityksen toimintaa, kun kokeneempi yrittäjäpolvi on vielä toiminnassa mukana. 

Sukupolvenvaihdoksessa tarvitaan usean eri oikeudenalan kattavaa ymmärrystä, jotta sudenkuopat vältetään. Verolainsäädäntöömme sisältyy useita huojennussäännöksiä, joilla on tarkoitettu helpottaa yritystoiminnan siirtämistä seuraavalle sukupolvelle esimerkiksi lahjana tai kauppana. Verohyöty huojennusten soveltamisesta on yleensä merkittävä. Verohuojennusten saamiselle on kuitenkin asetettu tarkat edellytykset, joiden täyttyminen on usein syytä varmistaa ennakkoratkaisulla ennen järjestelyyn ryhtymistä. 

Lisäksi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä täytyy ottaa huomioon myös muun muassa perimystä koskeva lainsäädäntö erityisesti, jos kaikki rintaperilliset eivät saa yhtä suurta osaa yrityksestä. Myös esimerkiksi osakassopimuksen laatiminen ja mahdollisesti myös yhtiöjärjestyksen päivittäminen on usein suositeltavaa, kun osakkaiden määrä yleensä sukupolvenvaihdoksen yhteydessä kasvaa. 

Sukupolvenvaihdosta suunniteltaessa on otettava huomioon myös yrityksesi ja perheesi tulevaisuudensuunnitelmat. Järjestelyn oikeanlaisen toteutustavan valinnassa on äärimmäisen tärkeää ottaa huomioon, aiotaanko yritystoiminnasta jossain vaiheessa esimerkiksi luopua ja mikäli kyllä, olisiko kyseessä esimerkiksi yrityskauppa vai jokin muu tapa ja millä aikavälillä se todennäköisesti tapahtuu. Mikäli tällaisia asioita ei ole mietitty sukupolvenvaihdoksen yhteydessä, voivat sukupolvenvaihdoksen yhteydessä maksetut kevyemmät verot kostautuakin paljon suurempana verorasituksena esimerkiksi yrityskaupan yhteydessä. Lisäksi yrityksen mahdolliset muut tulevat rakennejärjestelyt on hyvä ottaa huomioon ja selvittää niiden yhteensopivuus sukupolvenvaihdosjärjestelyn kanssa. 

Hinta 310 eur / tunti
(sisältää alv 24%)

Annamme arvion sukupolvenvaihdokseen käytettävästä ajasta tarkempien keskustelujen pohjalta.

Ota yhteyttä

Kanervamäki Anniina - Premium Group

Kanervamäki Anniina

Lakimies OTM

  • yhtiöoikeus
  • vero-oikeus
  • sopimusoikeus
  • perhe- ja jäämistöoikeus

Palvelukielet: suomi ja englanti

Lumme Taru - Premium Group

Lumme Taru

Lakimies OTM
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
(vanhempainvapaalla)

Taru Lumme on Premium Law:n tiimin vetäjä ja varsinaisen asiakastyön lisäksi hänellä on näkyvä rooli Premiumin yhteistyökumppaneihin nähden. Tarun vastuualueisiin kuuluu myös johtoryhmätyöskentely.

Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. perhejuridiikkaan erikoistuneessa asianajotoimistossa.

Tarusta parasta työssä ovat asiakaskohtaamiset ja mahdollisuus tarjota heille monipuolisia ratkaisuja.

  • varallisuuden suunnittelu
  • perhejuridiikka
  • työoikeus
  • riidanratkaisu

Palvelukielet: suomi ja englanti

Yhteydenottopyyntö

Mikäli haluat lisätietoja palveluistamme, lähetä meille lyhyt viesti, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Yleiset tiedustelut

office@premiumgroup.fi
+358 (0) 9 622 2605

Voit olla myös suoraan yhteydessä asiantuntijoihimme