Elämäniloinen Ebba

Hei!

Minä olen Ebba ja olen neljän kuukauden ikäinen. Rodultani olen Lagotto Romagnolo, joka on ikivanha italialainen työkoirarotu. Tosin minä tulin Suomeen Ruotsista, Silja Linen kyydissä.

Me lagotot olemme todella energisiä ja minulla onkin aina vauhti päällä. Aloitin pentuagilityn jo kolmen kuukauden ikäisenä ja olen siinä ihan huippuetevä! Lempiesteeni on tunneli, sujahdan siitä kuin sukkulasta. Agilityn lisäksi tykkään metsälenkeistä ja tavaroiden keräilystä. Kasaan kotona kaikki löytämäni aarteet olohuoneen matolle ja järjestelen niistä itselleni pehmeän nukkumapaikan. Erityisesti pidän vessapaperista, tiskiräteistä ja sukista.

Lagotot ovat myös hyvin puheliaita ja minä puhua pulputankin perheeni kanssa pitkin päivää. Kerron heille mielipiteeni asiasta kuin asiasta, esimerkiksi turkin harjaamisesta, josta en siis tykkää yhtään.

Piipahdan silloin tällöin myös Premiumin toimistolla vahtimassa ihmiseni työntekoa ja kaatelemassa vesikuppiani (se on hyvin hauska leikki, ihmisenikin tykkää siitä tosi paljon). Ihmiseni mukaan olen aina toimistopäivän jälkeen erityisen energinen, mutta ei se minua haittaa. Kotona voi aina juosta ympyrää ja juuri ennen nukkumaanmenoa onkin paras hetki purkaa ylimääräistä energiaa juoksemalla rallia.

Ulkonakin juoksen mielelläni tuhatta ja sataa. Paitsi silloin, kun minulle laitetaan sadetakki. Silloin en kyllä liiku mihinkään suuntaan, se on ihan varma. Paras kaverini on labradorinnoutaja Ulpu ja yritän aina matkia häntä kaikessa. Jos Ulpu heiluttaa häntäänsä, niin minäkin heilutan. Jos Ulpu kieriskelee maassa, niin minäkin kieriskelen ja tietysti ihan samassa paikassa. Haluan myös haistella kaikki samat paikat kuin Ulpu.

Lempiherkkuani on pizza ja kerran meinasin ihan joutua pulaan sen takia. Perheeltäni oli jäänyt pizzapala yöksi pöydälle, ja muiden mentyä nukkumaan kapusin ruokapöydälle pistelemään sen poskeeni. Mutta sitten en uskaltanut tulla enää alas ja minun piti herättää perheeni apuun huutamalla. Mutta ei se varmasti heitä haitannut.

Elämä on nauttimista varten!