Phở-keittoa ja palkanlaskentaa

Vuonna 1994 Trieu Don vanhemmat pakkasivat viisi lastaan lentokoneeseen ja lensivät Suomeen, Rovaniemelle. Perhe saapui perille joulun aikoihin ja lumen peittämä valkoinen maisema huolestutti kovasti Don äitiä heidän ajaessaan kohti uutta asuntoaan. Lapset sen sijaan eivät vähästä hätkähtäneet.

Me lapset vain ajattelimme, että tässä maassa on tällaista. Täällä on lunta. Ei siinä sen kummempaa.

Asuttuaan vuoden pohjoisessa, perhe muutti Etelä-Suomeen, Helsinkiin ja siellä Do asuu ja työskentelee edelleen.

Peruskoulun ja lukion jälkeen Do pohdiskeli tulevaisuuttaan ja kartoitti vaihtoehtojaan. Kemian opinnot yliopistolla kiinnostivat hieman, mutta lopulta hän päätyi opiskelemaan liiketaloutta ja logistiikkaa ammattikorkeakoulun kansainväliselle puolelle ja on tyytyväinen valintaansa. Tällä hetkellä Do on lopputyötä vaille valmis tradenomi.

Ennen palkkahallinnon puolelle siirtymistä, Do ehti nuoruudessaan työskennellä myös rakennustyömailla maata tasoittamassa ja nurmikoita istuttamassa, sekä varastomiehenä.

Ajoin myös taksia, Etelä- ja Keski-Suomen alueella. Päivät olivat pitkiä, mutta nautin ajamisesta.

Ammattikorkeakoulun kautta Do pääsi työharjoitteluun Helsingin seudun kauppakamarin viestintäosastolle. Harjoittelujakson päätteeksi ohjaaja suositteli Dota tilitoimistoon palkanlaskennan tehtäviin. Kun tilitoimistossa tuli eteen omistajanvaihdos, päätyi Do taas suosittelujen perusteella hakemaan avoimena olevaa palkanlaskijan paikkaa Premium Groupilla.

Do kertoo viihtyvänsä uudessa työpaikassaan hyvin.

Premiumilla on osaavaa henkilöstöä ja asiakkaille annetaan hyvin heidän tarpeisiinsa räätälöityä palvelua. Välillä on hektisempiä päiviä ja välillä rauhallisempia. Tärkein tehtäväni on huolehtia, että palkat maksetaan ajoissa ja oikein, jotta asiakkaamme voivat keskittyä varsinaiseen työhönsä.

Palkanlaskenta edellyttääkin tekijältään tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä. Palkanlaskija kuule hyvin nopeasti, jos maksuissa on virheitä.

Tässä työssä pärjää järjestelmällinen henkilö. Sellainen, joka osaa katsoa missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä. Hyvä muistikaan ei ole pahitteeksi. Pitää osata myös puhua ihmisten kanssa, koska työssä joutuu puhumaan paljon puhelimessa ja vastailemaan mitä erilaisimpiin kysymyksiin.

Don vanhin veli asuu tätä nykyä Kanadassa ja tekee myös töitä tilitoimistossa. Toinen veli on töissä armeijassa ja perheen kuopus, Don pikkusisko, työskentelee koodarina.

Vaikka Trieu Do muutti Suomeen pikkulapsena, ei hän ole unohtanut juuriaan ja puhuu edelleen sujuvasti vietnamia. Lisäksi perhe osallistuu Suomen vietnamilaisen yhteisön tapaamisiin, joissa jutustellaan ja maistellaan vanhempien kokkaamia perinteisiä ruokia.

Perheen kesken puhumme vietnamia ja syömme paljon vietnamilaista ruokaa. Vietnamilainen ruokavalio on vahvasti riisipainotteista ja kaikki on yleensä paistettua. Tunnetuin ruoka on tietysti phở-keitto, johon lisätään vaikkapa katkarapuja. Lempiruokani ovat kesäkääryleet, jotka dipataan pähkinäkastikkeeseen.

Itselleen kokkaillessaan Do tekee kuitenkin useimmiten suomalaista ruokaa.

Suosikkiruokani on makaronilaatikko, koska sitä osaan tehdä hyvin. Pidän myös lasagnesta, vaikka se ei olekaan perinteinen suomalainen ruoka.

Lapsena Do harrasti sekä pianon- että viulunsoittoa ja taekwondoa. Yläasteella harrastukset jäivät, mutta kolme vuotta sitten Do päätti aloittaa taekwondon harjoittelun uudestaan ja on viime vuosina matkustanut ympäri Suomea kisaamassa, mitalisijoillekin yltäen. Koronan takia etusijalle on tällä hetkellä kuitenkin päässyt toinen harrastus, nimittäin tietokonepelien pelaaminen.

Pyrin elämään tässä hetkessä. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin annan tulevaisuuden minän huolehtia siitä.