Yritysten Palkkahallinto
Premiumin palkkahallinnon asiantuntijat hallitsevat alan erityiskysymykset ja hoitavat palkansaajien asiat luottamuksellisesti ja asianmukaisesti.

Toimiva ja oikein suoritettu palkanmaksu on työntekijän kannalta yksi tärkeimpiä asioita toimivassa työsuhteessa. Toimiva palkkahallinto edellyttää kuitenkin monipuolista erityisosaamista ja vankkaa ammattitaitoa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimivat eri alojen TES-sopimukset ja niiden erilaiset vaatimukset. Lisäksi lähes jokaisessa yrityksessä työskentelee vakituisen henkilöstön lisäksi tuntipalkkalaisia ja/tai määräaikaisessa työsuhteessa olevia. Näiden erilaisten työsuhteiden hallinta ja palkanmaksu vaatii vankkaa ammattitaitoa. Erityisenä toimialanaan voidaan myös mainita säätiöiden ja yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta. Monella niistä palkanmaksu liittyy toiminnan mukaan erilaisiin palkkioihin ja korvauksiin vakituisten palkansaajien lisäksi.
Jotta työnantaja pysyy ajan tasalla kaikista palkkahallinnon vaatimuksista ja lakiuudistuksista, kannattaa toiminto ulkoistaa alan ammattilaisille. Palkkahallinnon ulkoistaminen ammattilaisille kasvattaa myös luottamusta työnantajaan, koska työntekijät tietävät, että palkkatiedot eivät ole kenenkään muun saatavilla ja palkanmaksu on varmistettu aina ja joka tilanteessa lomista ja sairastapauksista riippumatta. Lisäksi sekä työnantajalla että työntekijöillä on aina käytettävissään yhteyshenkilö, jolta kysyä neuvoa ongelmatilanteissa.
Premiumin palkanlaskijat ovat palkkahallinnon asiantuntijoita ja hallitsevat alan erityiskysymykset sekä hoitavat palkansaajien asiat luottamuksellisesti ja asianmukaisesti.
Palvelu sisältää
- Palkanlaskenta aineiston pohjalta
- Palkanmaksu
- Palkkatietojen ylläpito
- Palkkalaskelman lähetys
- Ay-maksut
- Ulosottopidätysten laskenta
- Luontoisetujen ylläpito
- Kustannusten korvaukset (päivärahat, km-korvaukset, yms.)
Hinta: palkanlaskenta alkaen 50 eur / kk + alv
(sisältää 1 palkkalaskelma + viranomaisilmoitukset)
Ota yhteyttä
Do Trieu
Palkanlaskija
Trieu Dolla oli jo takanaan monta vuotta palkanlaskennan tehtävistä, siirtyessään Premiumiin palkanlaskijaksi.
- Rakennusalan TES
- Terveyspalvelualan TES
- Marava TES
- Kaupan alan TES
- Palkkatukihakemukset
- Henkilöstöhallinto
Sertifioitu Procountor -osaaja
Sertifioitu Palkka-asiantuntija
Palvelukielet: suomi ja englanti

Do Trieu
Palkanlaskija
Trieu Dolla oli jo takanaan monta vuotta palkanlaskennan tehtävistä, siirtyessään Premiumiin palkanlaskijaksi.
- Rakennusalan TES
- Terveyspalvelualan TES
- Marava TES
- Kaupan alan TES
- Palkkatukihakemukset
- Henkilöstöhallinto
Sertifioitu Procountor -osaaja
Sertifioitu Palkka-asiantuntija
Palvelukielet: suomi ja englanti

Ropponen Eliisa
Junior kirjanpitäjä
Junior palkanlaskija

Ropponen Eliisa
Junior kirjanpitäjä
Junior palkanlaskija
Yhteydenottopyyntö
Mikäli haluat lisätietoja palveluistamme, lähetä meille lyhyt viesti, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian.
Yleiset tiedustelut
office@premiumgroup.fi
+358 (0) 9 622 2605